Yleinen

Part 2: Kehonkuva, itsetunto ja itsevarmuus.

02.01.2014, lucylla

Nyt puhun vain ja ainoastaan omasta kokemuksesta…

Otin syliin mun lähemmäs kolmi vuotiaan tyttäreni ja nostin peilipöydälle seisomaan. Esitin kysymyksen:
”Mitä peilissä näkyy?”
Tyttö tuijotti ja tutki itseään. Hymyn ja pienen kainostelun jälkeen neiti vastasi:
”FEIJA!”
”Aivan oikein kulta!”

Mun mielestä meidän monen tulisi ottaa mallia tästä. Siitä mitä pieni tyttö näkee, kun katsoo peiliin. Hän näkee itsensä. Kun sä katsot peiliin voitko rehellisesti sanoa, että näet kokonaisuuden, sinut itsesi? Hienoa, jos näin on.
Kehonkuva ei ole pelkästään se mitä peilistä näkyy. Suurin osa kehonkuvasta (siitä miten näet itsesi) on aivojen tuotantoa. Voit olla laiha ja silti nähdä ne jenkkakahvat, voit olla liikalihava ja nähdä itsesi hoikkana, voit olla ns. normaalikokoinen ja nähdä itsesi lihavana tai laihana…

”Kehonkuvalla tarkoitetaan ihmisen käsitystä omasta kehostaan. Tämä kuva pitää sisällään havainnot, tunteet, tuntemukset, uskomukset ja asenteet omasta kehosta. Ihmisen oma kehonkuva ei välttämättä vastaa sitä, millainen se on muiden ihmisten silmissä”

Näin luokitellaan psykologisesti oma kehonkuva.

Mitä sitten voit tehdä parantaaksesi omaa kehonkuvaa?
Mene peilin eteen ja kokeile etsiä kehostasi niitä hyviä puolia: Kauniit korvat, upeat hiukset, terhakat rinnat, nätit kynnet, ihan mikä tahansa asia mikä kehossa on hyvin.
No entä jos kehossa ei ole mikään hyvin?
Mun oma henk.koht vastaus tähän on: Unohda, riko tai poista peilit. Lopeta peilaus ja oman kehon tuijotus. Jos et ole tyytyväinen kehoon ja valitat asiasta, tee asian eteen jotain, mutta muista terveellisyys!

Media tuo nykyajan piru:
Myös media luo valtavasti paineita naisille kehonkuvasta. Siellä esiintyvät naiset on yleisesti hyvä ihoisia, terhakka rintaisia, sikspäkkisiä ja selluttomia. Mä olen jättänyt kaikenmaailman Cosmopolitanit ja muut naistenlehdet lukematta jo vuosien ajan. Haluan luoda itse itselleni omanlaisen terveen kehonkuvan. Tähän kuuluu suhteellisen terveelliset elämäntavat ja nykyään liikunta. Myöskin tajuan, että mun keholla ei voida edes saavuttaa sitä ihannenaisen vartaloa mikä mediassa pääasiallisesti pyörii.
”I’m not fat i’m big boned!” – Cartman.
Pysyn myöskin realistisena itseäni kohtaan. Koko lapsuusajan kilpaurheilua harrastaneena ja herkkyyskausina salilla käyneenä tiedän tasan tarkkaan, että mun keho on juuri sitä mimmoiseksi se on aikoinaan luotu. Kohdussa ja myöhemmin herkkyyskausien liikunnalla. Mä olen roteva enkä edes omasta mielestä näyttäis hyvältä 50kiloisena Glämöyr-mallina.
Kyllä, kaikki on myöskin mahdollista. Laihtua 150kilosta timmiksi Fitness-tähdeksi ilman mitään leikkauksia. Vaatii päättäväisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja kovaa treeniä. Myöskin tämän kehon ylläpito. Ei ole nimittäin helppoa pysyä niissä pienissä mitoissa jos on aiemmin ollut iso vuosia.

Itse olen lapsuudesta asti ollut se luokan ja kaveripiirin isoin. Kärsinhän mä siitä aikoinaan lapsuudessa todella paljon. Nykyään ajattelen itseäni omana itsenäni. Mä olen hemmetin ylpeä mun kehosta ja siitä mitä se on saavuttanut: Kaks lasta. Synnytys ja imetys tulee aina näkymään tässä kropassa. Olen myöskin törmännyt ihmisiin jotka kauhistelee mun itsevarmuutta ja kehonkuvaa.
”Siis alasti… Mä näin sen tissit. KAMALA!”
Voi kyllä, ne on mun ja ne on mun kehossa. Mä olen hyväksynyt ne. Niistä onkin kiva heittää vitsiä, että Lahden Rumimmat Moiset 😀
Mulla on muutenkin tapana heittää ronskia läppää omasta kropasta, koska itsetietoisena tasan tiedän omat ”virheet”. Nyt päästäänkin siihen miten mä näen oman kehoni:
Omasta mielestäni mun keho ei ole virheellinen, se on vain paljon kokenut. Niinkuin minäkin.
Alastomuus ei muutenkaan ole itselle tabu. Koko lapsuuajan uimahallissa viettäneenä alastomuudesta on tullu itelle normia. Niin naisten puolella, kuin sekasaunassa. Siihen kehoon me synnyttiin.

Itsevarmuus ja siinä samassa itsetunto kumpuaa ihmisestä joka on hyväksynyt itsensä. Virheineen ja vikoineen. Meistä jokainen on erilainen, keholtaan sekä elämänkokemuksiltaan. Se millä tavalla on ottanu elämän vastaan ja millä lailla sitä elää vaikuttaa myös vahvasti oman itsetunnon ja varmuuden kehitykseen. Soimaatko itseäsi liikaa vai osaatko antaa anteeksi? Jäätkö vellomaan eilisiin ongelmiin vai osaatko käsitellä ne ja jatkaa eteenpäin? Käsitteletkö elämän negatiiviset kokemukset vai peittoatko negatiot käyttäytymällä negatiivisesti muita ja varsinkin itseäsi kohtaan? Annatko itse koskaan mitään hyvää eteenpäin, että voisit saada sitä takaisin päin? Otatko opiksi virheistäsi? Kärsiiko ihmissuhteesi?
Nämä on kysymyksiä joita esitän itelleni toisinaan. Näitä kysymyksiä pidän mittapuuna omalle hyvinvoinnille. Myöskin jaksan aina uskoa huomisen paremmuuteen. Minun asenteesta lähtee se miten huomisen rakennan ja miten asioihin reagoin, miten niitä käsittelen.

Itellä oma itsetunto ja varmuus on kasvanut elämän negatiivisistä kokemuksista. Vuonna 2007 tuli totaalinen lätäri päin näköä siitä miten mä tätä elämää haluan elää ja itseäni kunnioittaa.

Itsevarmuuden sekä itsetunnon kasvuun vaikuttaa jo varhaislapsuus ja siitä saadut positiiviset kokemukset omasta itsestään. Sanotaan, että lasta ei voi koskaan kehua piloille.
Meidän perheen sisällä on periaate: Ulkonäöstä ei puhuta negatiivisessa valossa. Peilin edessä ei peilailla eikä etsitä kehon virheitä. Lapsen tai aikuisen kehoa ei moitita, mielummin kehutaan. En myöskään ole ikinä päästänyt suustani lausett: ”Mun pitäis varmaan laihuttaa!” mieheni kuullen 4v parisuhteen aikana.

Muistan omasta lapsuudesta (olin n. 8-9v) upean ja itsestään huolehtivan äitini. Eräänä aamuna olin äidin kanssa eteisessä, kun äiti meikkasi itseään.
Kysyin:
”Äiti, miks siä meikkaat töihin?”
”Siks ettei asiakkaat säikähä”
”Aih outoa. en usko, että ne sua säikkyis ilman meikkiä…”
Jäin pohtimaan tätä asiaa pitkäksi aikaa ja vielä toisinaan tää minimaalinen keskustelu meikkaamisesta tulee mieleeni. Itsehän olen elänyt meikittä aika pitkälti vuodesta 2007 asti. Meikkaan ainostaa juhlallisempiin tilaisuuksiin tai baarireissuihin. Keskimäärin kaksi kertaa kuussa. Mulla ei kyllä ole meikkiä mitään vastaan. Oli ihana nähdä oma äiti upeana ja panostavana, sekä muita naisia mun ympärillä ketkä osaa meikata itsensä kauniisti korostaen kasvojen piirteitä.
Äiti on mun idoli!

Miksi sitten lähdin tähän kehonmuokkaamisprojektiin jos kerta olen niin tyytyväinen omaan kehoon?
Mä haluan voittaa itseni ja todistaa itselleni omia paasauksia. Haluan seisoa sanojeni takana. Uskon vahvasti, että ihminen voi saavuttaa paljon sitä mitä haluaa. Asiasta on myös turha paasata jos ei itse kykene asioita toteuttamaan.  En tarkoita etteikö muut vois paasata, mutta itse tykkään myös toteuttaa omia sanojani. Pahasta masennuksesta, siihen liittyvästä syömishäiriöstä ja itsetunto-ongelmista selvinneenä tiedän, että oman kehonkuvan, itsetunnon ja itsevarmuuden voi rakentaa uudestaan. Miksei omaa kehoakin? Oma kehonkuva on tällä hetkellä hieman erikoinen. En näe peilistä samaa, kuin valokuvista. Tämä johtuu siitä, että muutokset mun kehossa on tapahtunut nopeammalla tahdilla, kuin olen itse aivojeni kanssa kerennyt perään. Kuitenkaan en ole ollut vuosiin tyytymätön kehooni.

Loppukaneettina:
Opettele nauttimaan itsestä, kehostasi ja saavutuksistasi. Keskity positiivisempiin asioihin. Näin muutkin nauttivat sinusta!
Jos näin ei kuitenkaan ole, niin mieti mitä voisit asialle tehdä ja tee se. Muutoksen aloittaminen on rankin vaihe, kun huomaa että muutosta on tapahtunut, niin tyytyväisyys itseensä on taattua. Oli kyseessä kehonkuva, itsevarmuus tai itsetunto. Mitä ikinä elämältä haluatkaan saavuttaa.

Peace, love and Heavy Metal! <3


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *